I Want A Dyke For President

mykkiblank_dykeforpresident (3)

“I want a president that had an abortion at sixteen and I want a candidate who isn’t the lesser of two evils –.”

Runoilija Eileen Myles pyrki Yhdysvaltojen presidentiksi vuonna 1992. Taiteilija kampanjoi virallisten listojen ulkopuolelta ainoana naispuolisena ehdokkaana Bill Clintonin ja George H. W. Bushin rinnalla. Mylesiä ei valittu presidentiksi, mutta vaalikampanja inspiroi onneksi muita artisteja, joiden sanat tuntuvat 15 vuotta myöhemmin kipeän ajankohtaisilta.

Tutustuin Zoe Leonardin I want a president –runoon ensimmäisen kerran reilu kuukausi ennen kuin Donald Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi. Ihana Mykki Blanco tykitti taiteilijan vuonna 1992 kirjoittamat säkeet Dazed & Confused -lehden kameralle sellaisella intensiteetillä, että syljetyt sanat iskivät ilmat pihalle. Leonard kirjoitti runon alunperin Mylesin innoittamana lehdelle, joka ennätti lopettaa toimintansa ennen teoksen valmistumista. Taiteilijan runo lähti kiertämään painojulkaisun sijasta suusta suuhun, paperilta paperille ja viime vuonna se lopulta printattiin väliaikaisesti New Yorkissa sijaitsevan sillan alle.

Leonardin ajatukset kuvastavat 90-luvun alun poliittista ilmapiiriä Yhdysvalloissa, mutta mikään ei ole muuttunut viime kuukausien perusteella. Taiteilija ei kirjoittaisi samanlaista runoa enää tänä päivänä, mutta teoksen ydinasetelma on hänelle edelleen tärkeä. Millaisen henkilön tulisi johtaa yhteiskuntaa nyt ja tulevaisuudessa?

Mykki Blancon kanssa vietetyt kaksi minuuttia tuntuvat vaalien jälkeen entistä rankemmilta. Leonardin esittämät asiat kaikuivat lokakuussa itsestäänselvyyksinä, mutta videon voi tulkita nyt silkaksi kansalaistottelemattomuudeksi maailmassa, jossa kaikki on mahdotonta ja mahdollista. Yksi asia pysy onneksi ennallaan: Leonardin runo ei ole toteamus, vaan vaatimus.

“And I want to know why this isn’t possible.”

Photo: Screen shot, Source: High Line Art

Dolce & Gabbana ja vaikuttajamarkkinoinnin salat

dolce-gabbana_millenials.jpg

2017 on Forbesin mukaan vaikuttajamarkkinoinnin vuosi. Mielipidevaikuttajien läpi kulkevat viestit ovat toki tulleet tutuiksi blogeja tai vlogeja seuranneille ja metodi on ehtinyt vakuuttaa asemansa muiden joukossa. Foliohatut ja ad blockerit kannattaa kuitenkin virittää käyttöön viimeistään nyt, sillä Forbesin mukaan myös loputkin mainostajat ovat vihdoin ymmärtäneet vaikuttajamarkkinoinnin arvon.

Ennuste näyttää osuvan oikeaan, sillä Dolce & Gabbana otti vaikuttajat omalle catwalkilleen Milanon miesten muotiviikolla tovi sitten. Mainoskampanja sai itse asiassa alkunsa jo viime kesänä ja sen tarkoituksena on vaikuttaa erityisesti milleniaaleihin. Muotimarkkinat ovat toki hyödyntäneet markkinoinnissaan jo monta vuosikymmenen ajan erilaisia julkisuuden henkilöitä, mutta tavallisille ihmisille ja sosiaalisen median työläisille ovi on ollut vielä pääasiassa suljettu.

Dolce & Gabbana ei avannut pelia millään mittarilla hillitysti, vaan catwalkille astuivat suurin piirtein kaikki viime vuosien tärkeimmät somevaikuttajat. Valokeila kohdistui muun muassa liikkuvan kuvan suosikkeihin Cameron Dallasiin, Jim Chapmaniin ja YouTuben power couple Marcus Butleriin sekä Stephanie Giesingeriin. Blogosfääriä edustivat ruotsalainen Andreas Weinas, Marcel Floruss sekä Pelayo Diaz ja catwalkille astuivat perinteisestä mallimaailmasta The Atomics ja Oliver Cheshire.

Siinäpä joukko mielipidevaikuttajia, joiden arvoa ja vaikuttavuutta on hankala mitata rahassa.

Olen suhtautunut kampanjaan hieman ristiriitaisesti. Muodissa on omasta mielestäni kyse illuusioista ja somestarojen käyttö rysäyttää kulissit voimalla alas. Julkkisten lapset ja ulkonäöllään Instargramissa ratsastavat vaikuttajat ovat yleisesti ottaen ilmiö, jota en ole vielä osannut sisäistää.

Dolce & Gabbanan näkemys tulevasta talvesta näyttää kaiken hulabaloon keskellä erittäin hyvältä. Siluetit ovat äärimmäisen tiukkoja ja burgundin sekä keltaisen sekoitus kuultaa pitkän tauon jälkeen ajankohtaisena. Housujen lahkeet eivät peitä nilkkaa seuraavanakaan talvena, mikä ei ole Suomen pakkasissa käyttökelpoisin trendi, ellei siedä kylmää 16-vuotiaan tavoin.

Photo: Dolce & Gabbana

Taidetta ja räppilaineja

Photo 4.8.2014 23.18.32

Gisella Vescon ja Toni Pontencianon mielestä taide ja hip hop ovat kulttuurin hienoimpia muotoja. Myönnettäköön, että ajatus on erittäin järkeenkäypä tiettyyn rajaan saakka ja erityisesti silloin, kun kaksi kulttuurimuotoa naitetaan toistensa kanssa.

Törmäsin räppilyriikoilla tuhrittuihin taideteoksiin alunperin Tumblrin mielettömässä maailmassa. Kendrick Lamarin kappaleen nimi osui yhteen Delacroixin maalauksen kanssa niin hyvin, että vaihdoin sen siltä istumalta tietokoneeni taustakuvaksi. Luulin teosta yksittäistapaukseksi, mutta jälkeenpäin ladanneeni vaihtaneeni Facebookin kanteen ja kännykän taustalle samankaltaiset kuvat.

Kuvista ovat vastuussa Fly Art -nimellä toimivat Vesco ja Pontenciano. Parivaljakko on julkaissut töitä viime joulukuusta lähtien ja ne ovat sen jälkeen levinneet pitkin nettiä. Taidetta voi kantaa mukanaan myös kirjaimellisesti, sillä Fly Artin kuvilla verhoiltuja vaatteita on tehtailtu mieletön määrä.

Olen todella huono innostumaan meemeistä tai viraali-ilmiöistä, mutta Fly Art on onnistunut luomaan työn, joka miellyttää meikämannea niin ajatuksen kuin ulkoasun puolesta – ainakin näytön välityksellä.

 
Meikäläisen Tumblr-profiilin löydät täältä.

Ensimmäinen kuva kirjoittajan.

New York hardcore scene

Minusta pitäisi kaiken järjen mukaan tulla isona historioitsija. Rakastan yli kaiken historiankirjoja, elämänkertoja ja eteenkin populaarikulttuurin alaryhmittymistä kertovia opuksia, vaikka ne ovatkin yleensä aivan liian pitkiä ja vaikeaselkoisia.

Minulla on ollut jo pitkään työn alla lukea lisää hardcore-skenen synnystä ja sen vaiheista. Löysin jokin aika sitten jo kertaalleen kadottamani Street Carnagen New Yorkin hc-meininkejä esittelevän kuvakokoelman, jonka parhaita paloja on pakko vilauttaa teillekin.

Ja kerrankin kun päästiin asiaan, on myös pakko mainita viime vuoden Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla esitetystä Blank Citystä. No wave -piireistä kertova dokumentti oli filmifestivaalin inspiroivinta ja kiinnostavinta antia. Suosittelen lämpimästi jokaiselle.

Tässä johdannossa ei ollut kuitenkaan tällä kertaa mitään tolkkua, joten seuraavassa ylisiistejä kuvia Black Flagin tahdittamana.

Swimming in the main stream is such a lame dream.

oldnyxhc48

oldnyxhc31

oldnyxhc39

oldnyxhc02

Kaikki kuvat täältä