Wan Hung F/W 2018

wanhung

Olen elänyt viime kuukaudet vähän omissa maailmoissani, katsonut Twin Peaksiä ja pohtinut yön pikkutunneilla, mistä saisin oman osani Audreyn eleganssia, Jamesin luodinkestävää viileyttä ja Bobbyn koppavaa asennetta – sekä yhteystiedot sarjan puvustajille. Twin Peaksissa nähtyjen ysärifittien ja jostain 60-luvulta roudattujen vaatekappaleiden yhdistäminen onnistuu onneksi tänäkin päivänä. 90-luku kun näyttää olevan edelleen inspiraationlähde monelle muotisuunnittelijalle, kuten Wan Hungille.

Central Saint Martinsista valmistunut Wan Hung oli minulle täysin tuntematon nimi ennen Hunger-lehden viime viikolla julkaisemaa artikkelia. Jutussa esitellään taiteilija, joka taivuttaa muodin sukupuolikäsityksiä oman mielensä mukaan ja jonka mielestä muotiviikkojen jakaminen sukupuolen mukaan kahteen eri leiriin on täyttä typeryyttä.

Se on järkipuhetta se.

Hung lienee myös katsonut Twin Peaksinsä, sillä sarjan surrealistiset sävyt toistuvat suunnittelijan talvimallistossa. Hunger-lehden toimittajat olivat onnistuneet luomaan kokoelman vaatteilla harvinaisen kevyen tunnelman, mutta Hungin omissa mallistokuvissa luomukset näyttävät enemmän Killer-Bobin käsialalta.

Maanisen hammashymyn ja silmistä heijastuvan hullunkiillon lisäksi pastellisävyt ja löysät lahkeet ovat pop vielä ensi talvenakin. En pistä alkuunkaan pahakseni.

//

Any Twin Peaks fans out there? I’ve been watching the original series lately and I’m yet again obsessed with the styles portrayed in the show. Thankfully the ’90s style is still in fashion and mixing those vibes with ’60s attire is fairly easy these days. 

Central Saint Martins graduate Wan Hung is one of the young designers reshaping the idea of gender and masculinity. In an interview by Hunger Magazine, the designer states that genderless fashion might be only a trend but in the end, he thinks that separating fashion weeks by gender is useless. 

Hung’s fw 2018 collection provides those Twin Peaks vibes. For some reason, the editors of Hunger magazine managed to make the collection look light and mellow, but the atmosphere is totally different in Hung’s look book photos. Those pictures look like they’ve been styled by Killer-Bob himself.

Nevertheless, pastel colours and loose fit loose fits seem to be in fashion in the winter as well in addition that crazy look and the timeless Killer-Bob smile. 

Photos: Wan Hung

Daniel w. Fletcher F/W 2018

danielwfletcher

Kesän alennusmyynnit käyvät kuumimmillaan, mutta minulla on katse kohti syksyä; se tuli varmasti jo selville Nomen Nescion uutta mallistoa käsitelleestä blogipostauksesta. Viileät iltahämärät kuulostavat rehellisesti sanottuna ihan tosi hyviltä, eikä yhtään enempää tai vähempää siksi, että tämän vuoden kiinnostavin vaatemallisto saapuu liikepaikoille syksyn koittaessa.

Daniel w. Fletcheristä kohkasivat aluksi muotimediat ja Instagramin tyylivaikuttajat seurasivat tiivisti perässä. Läpimurroksi sitä voisi kai myös kutsua, sillä lontoolaisen suunnittelijan tammikuussa esiteltyä talvimallistoa näkyi netissä tiheämpään tahtiin kuin monen muun nuoren taiteilijan töitä. Ensi vuoden kesäkokoelma oli samanlainen napakymppi: GQ-lehden mielestä mallisto oli Lontoon miesten muotiviikkojen kipeästi kaipaama piritysruiske.

En kuitenkaan pikakelaa vielä seuraavaan kesään, vaan ihastelen vielä kuvissa näkyvää syysmallistoa, jota Daniel w. Fletcher kuvailee itse seuraavin sanoin:

“This season, the AW18 inspiration is set against the muddled 1980s – a time where pinstripe suits and shirts were juxtaposed against the subversive red tracksuits and slicked back hair of the rebellious youth of the time.”

Ajat muuttuvat, mutta liituraidat ja verkka-asut ovat ajankohtaisia vielä 2010-luvulla. Fletcher on onneksi valinnut sen paremman tien, sillä tuleva syksymallisto on täynnä raitoja eri sinisen sävyissä. Siihen minä myös rakastuin; kollaasiin keskellä oleva shortsiasu on niin omaa tyylitajuani hivelevä asu, että mahaan sattuu. Chelsea bootsien, satiiniboksereita muistuttavien shortsien ja kaulalle kiedotun neuleen yhdistelmässä on jotain riittävän kunnollista, mutta kiivaan kapinallista.

Ostin muutama viikko sitten piiiiitkän tauon jälkeen Reuzelin liimamaista pomadea. Jälkeenpäin tajusin, että aivokemiat yrittivät jo vähitellen virittyä Fletcherin aaltopituuksille. Suunnittelija oli nimittäin viimeistellyt mallien hiustyylit geelillä ojoon.

Siis tukka tahmeaksi ja housujen vyötärö korviin – siinä on syksyni resepti.

//

The sale season is going strong now in fashion retail, but I’m already looking forward to the fall. Chilly nights sound divine in the midst of this heatwave and especially since the most interesting fw collection is going sale soon.

Daniel w. Fletcher must be the most important young menswear designer of the year. GQ stated that Fletcher is exactly what LFMW needs while influencers have been going crazy on different platforms. Personally, I fell in love with the fw 2018 collection introduced in January. 

“This season, the AW18 inspiration is set against the muddled 1980s – a time where pinstripe suits and shirts were juxtaposed against the subversive red tracksuits and slicked back hair of the rebellious youth of the time”, Fletcher describes the collection. 

My favourite outfit of the collection is the one shown in the middle of my collage. The combination of chelsea boots, ink blue shorts and the heavy jumper looks so fresh and so 2018. 

Photos: Daniel W. Fletcher

OOTD: Yuppie Vibes

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Shirt: Polo Ralph Lauren | Jeans: Levi’s | Shoes: Soulland 

“A fashionable young middle-class person with a well-paid job: 
stereotypical 1980s yuppies obsessed with material objects and financial success”

Viime aikoina on ollut vähän juppifiilinki, joka ei tosin johdu hyväpalkkaisesta duunista tai pakkomielteestä menestykseen ja materiaan. Syy löytyy tyylistä, joka on tämän asupostauksen teema: blogissa aiemminkin esitellyt Leviksen faijafarkut ja ennen kaikkea Polo Ralph Laurenin kasarihtava paita.

Tilasin kirjavan kauluspaidan monta vuotta sitten ASOS-verkkokaupan alennusmyynneistä. Paita lojui alelaareissa ihan syystä, sillä silloisiin valtamuodin virtauksiin oli hankalampi yhdistää pastellisia sävyjä. Ja niinhän siinä kävi, että vaate ei istunut hyvistä aikeista huolimatta myöskään meikäminimalistin vaatekaappiin ja se unohtui pitkäksi aikaa ullakolle.

Tämän kesän muotituulet ovat olleet juppipaidalle suotuisat ja siitä kehkeytyikin Leviksen farkkujen kanssa heinäkuun suosikkikombo. Göteborgin käytettyjen farkkujen taivaasta, Magasinsgatanin Pop Boutiquesta, ostetut byysat ovat paraneet käytön myötä ja paksu farkkukangas onneksi kestää kulumaa vielä pitkään. Fun fact: housut ovat petite-mallistoa, mikä on sinänsä kumma juttu, että lahkeissa riittää kyllä pituutta.

Olen pitänyt Polo Ralph Laurenin ja Leviksen farkkujen kanssa yleensä Common Projectsin tennareita, mutta Soullandin kopisevilla kengillä asusta tuli vahingossa entistä kasarimpi. Tai jupimpi, mikä sopii onneksi Helsingin kesään nappi paidan läveen.

//

“A fashionable young middle-class person with a well-paid job: 
stereotypical 1980s yuppies obsessed with material objects and financial success”

I’m not really sure how the definition of a yuppie applies to me for the time being, but I’ve been feeling those vibes heavily. I blame it on the style that’s the theme of this outfit post: the quirky Polo Ralph Lauren shirt and the Levi’s dad jeans. 

I got the Ralph Lauren shirt from ASOS many years ago, but I haven’t really worn it since. It wasn’t minimalistic enough back in the day and I just dumped it into the attic for a long time. This summer the pastel shades and the very eighties infused stripes felt more current than ever, thanks to the Levi’s jeans, which ended up being the best partner for the Ralph Lauren shirt. 

I’ve usually worn the outfit with Common Projects sneakers but this time I combined it with the classic Soulland shoes. They make the outfit look even more yuppy, but being honest, I don’t really mind the reference. 

Photo: Tomi Mustikka

Kuin ruusuilla juoksisi

soulland_66north

Asuin Göteborgissa kaupungin parhaiden lenkkimaastojen välittömässä läheisyydessä. Delsjönin järvimaisemissa olisi juossut vaativampikin maratoonari ja vaikka lenkkipolut huusivat hullun lailla jo tammikuun lumisateiden saartaessa neljän seinän sisälle, kulutin lenkkitossujani kevään tullen ehkä kerran tai kaksi. Säälittävää, tiedän!

Kiellän olevani varusteurheilija, mutta uudet lenkkivermeet olisivat saattaneet antaa tarvittavan lisäpotkun pohkeille. Sellaisia olisin hankkinut mieluusti esimerkiksi Soullandin ja 66°Northin julkaisemasta yhteistyömallistosta, jonka tanskalaiset iskivät ilmoille ensilumien sulaessa. Teknisistä vaatteista tulee harvoin puheenaiheita, mutta voisin vaahdota kokoelmaan kuuluvasta juoksuasusta loputtomiin.

Soullandin suunnittelijat nimittäin menivät ja penkoivat arkistojaan, tuoden takaisin kaikkien aikojen kauneimman ruusukuosin, joka sulautuu täydellisesti 66°Northin teknisiin varusteisiin. Eikä ole tuntunut juokseminen enää juuri miltään, kun verkkokalvoilla pyörii vain ja ainoastaan ruusuilla kuvitetut juoksutakki- ja shortsit. Kyseiset tuotteet on toki myyty jo loppuun brändien omista verkkokaupoista, mutta Zalando palvelee onneksi vielä asian tiimoilta.

Sieltä siis löytää, jos omakin askel kaipaa pientä keveyttä!

//

Gothenburg’s best running tracks are located right next to the place I lived in last year. Despite of their closeness, I managed to go running possibly once or twice during my stay. I thought I was motivated but apparently not. 

I usually don’t care that much about my sports garments, but this time a new running outfit could have been the appropriate motivation boost. I actually know what kind of clothes I would’ve liked to buy: one of my very favourite brands, Soulland, published a new collection with the other Danish brand 66°North a few months back and I love it a lot.

What made me so hyped about this collection is the comeback of the most beautiful pattern ever. Soulland combined their famous rose pattern with the technical fabrics of 66°North, creating such a gorgeous piece of running garments that I could easily cry. 

The outfit, consisting of a jacket and a pair of shorts, is already sold out from Soulland’s web store, but luckily Zalando is still selling them. Go them tiger! 

Photo: Soulland & 66°North

Nomen Nescio F/W 2018

nomen_nescio_aw18_1 (1 of 1)
Lempeyttä. Sitä toivoisin tulevalta talvelta, sillä vuodenaika kohteli tänä vuonna kaltoin myös Ruotsin länsirannikkoa. Ja mikäli toive ei ota toteutuakseen, on varasuunnitelma valmiina: se sisältää vaatekerroksia suomalaiselta Nomen Nesciolta.

Suunnistin Nomen Nescion kotisivuille jälleen aivan pellavapäissäni. Olen korviani myöten rakastunut keveään materiaaliin ja tiesin suomalaisen brändin valikoiman olevan sitä pullollaan. Verkkosivuilta löytyi toki esimakua myös tulevan kauden mallistosta ja siitä syystä päädyin katsahtamaan talvimaisemaan tämän postauksen verran, vaikka keskikesän vesisateet kaatuvatkin niskaan vähän väliä.

Nomen Nescion uusi talvimallisto on sitä sukupuolineutraalia muotia, jota hehkutin innolla vuoden takaisessa postauksessa. Portfoliokuviin on taltioitu veistoksellisia linjoja ja erilaisia mustia pintoja, jotka muodostavat kerrostettuina jylhiä siluettikuvan kaltaisia asukokonaisuuksia. Ennustan, että merkistä tulee vielä jonain päivänä minimalistien suosikkibrändi, sillä vaatteita voi tuskin suunnitella vähäeleisemmällä otteella.

Uuden malliston materiaalitietoja ei ole vielä päivitetty verkkosivuille, mutta vaistoni vihjaavat mohairin, merinovillan ja pellavan lähteille. Ne ovat materiaaleja, joita vastaan purevat talvipakkaset ovat oikein kerrostettuina hampaattomia.

//

Reminiscing last winter makes my whole body shiver. Against all odds, even the west coast of Sweden felt like the iciest tundra, characterised by constant snow fall and freezing wind. I still wish I would’ve been better prepared for that coldness. 

Being honest, the weather isn’t very much better now in Helsinki either. The pouring rain has made me longing for certain materials in my wardrobe like linen, to be specific. That’s the reason why I had to check out Nomen Nescio’s website as I knew the brand is very well known for their top-notch materials.

The summer collection is covered with beautiful, minimalistic clothes made of linen, for example. What appealed me even more was the new winter collection which is a perfect continuation of the genderless fashion Nomen Nescio is recognised for. Information about the materials used in the new collection is not yet posted on the website, but I’m pretty sure it includes mohair, merino wool and linen, of course. It sounds like a perfect armour for the battle against the freezing winter weather.  
nomen_nescio_aw18_2 (1 of 1)

Photos: Nomen Nescio