OOTD: Biskopsgården

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Cardigan: Soulland | Shirt: L’Homme Rouge | Jeans: Levi’s
|
Shoes: Common Projects 

Mistäköhän sitä kirjottaisi?

Siitä, että makasin syyskuun ensimmäiset viikot neljän seinän sisällä yskien keuhkoni atomeiksi?

Tai siitä, kun ylitin korkean paikan kammoni reilusti yli kymmenen metrin korkeuteen rakennetun taideinstallaation rakennusvaiheessa?

Tai kuitenkin ehkä siitä hetkestä, kun poseerasin Göteborgin Biskopsgårdenissa sijainneen päiväkodin pihalla toukokuisena tiistai-iltana. Oli kuuluisan helleaallon ensimmäinen vaihe: se, jonka pelättiin jäävän kesän ainoaksi. Iholla kuulsi Santorinilla hankittu rusketus ja ilmassa oli sitä kuuluisaa hetkessä elämisen tunnetta #carpediem, joka on läsnä ainoastaan silloin, kun tietää pian lähtevänsä ja tulevansa pitkään aikaan takaisin.

Jaettiin sinä iltana yksi pieni tölkki Heinekenia kolmeen pekkaan, törmättiin länsiruotsalaiseen tyyliin pariin peuraan ja hiivittiin illan hämärtäessä kotiin suomalaisista iltapäivälehdistäkin tuttuja autonpolttokujia pitkin.

Muistikortilla oli ihan oikeasti parempiakin valokuvia kuin postaukseen liitetty otos, mutta tärähtänyt kuva tuntui oikealta vaihtoehdolta tähän hetkeen. Se taltioi hyvin viimeiset Ruotsissa vietetyt viikot, kun takki oli haettu narikasta ja laukut olivat melkein jo pakattu.

Asussa ei ole taaskaan mitään uutta; Soullandin neuletakki näyttää edelleen veistokselliselta, L’ Homme Roguen kauluspaita on merkin aikaisempaa (huomattavasti halvempaa) tuotantoa ja ihanan rapeaa puuvillakangasta. Sen verran voisin kuitenkin mainita, että Common Projectsin tennarit olivat paskin ostos ever: kengät tuntuvat jalassa ihan hirveiltä ja kaiken lisäksi nahka lähti keriytymään irti nyöritysten alta jo toisen käyttökerran jälkeen.

Mensweardudet ja hypebeastit, voisiko joku kertoa mulle, mistä helvetistä näihin stifloihin liittyvä hype on peräisin?

//

So much to write about, but I’ll start by telling a story behind these photos. My iCloud is full of old outfit photos I’ve never released and these pics, for example, date back to May when I was still living in Sweden and the miraculous heat wave had just started to take over Scandinavia. 

Life was pretty spontaneous back then and that evening we had a night walk in Biskopsgården, the neighbourhood very well known by it’s bad reputation (at least in the Finnish press lol). 

That night we drank one Heineken, thanks to Swedish alcohol regulations, saw a deer and run away from children who where having a barbeque with their families way too late on a Tuesday night. The outfit photos were taken in front of the building which, I think, was a kindergarten and being honest, this photo wasn’t necessarily the best one but it portrays that evening so well. 

You’ve seen me wearing the clothes I’m repping in this pic many times, but I still love the materials and the shades of green used in the Soulland cardigan and L’ Homme Rouge shirt. I could argue though that the Achilles sneakers by Common Projects don’t really live up to their reputation: I think these are the worst sneakers I’ve owned in a looooooong time. 

Photos: Tomi Mustikka

✉️ tomi.mustikka@gmail.com

Farkut kun saisin

calvinkleinjeans

Uudet farkut kun saisin, olisin Oslon onnellisin mies. Niin, tästäkin pakkomielteestä käy kiittäminen vain ja ainoastaan Shawn Mendesiä sekä Antoni Porowskia, sillä kumpaakin tyylivaikuttajaa on stailattu viime aikoina sen sortin farkkuihin, että denimistä on tullut yhtäkkiä ihan sairaan kiinnostava materiaali.

En ole koskaan mieltänyt Calvin Kleinia farkkubrändiksi, mutta vaatemerkki lienee jättänyt oman kädenjälkensä farmarihousujen historiaan. Ja jos ei muuten, ovat vaatemerkin designerit osanneet suunnitella juuri sellaiset farkut, jotka Shawn ja Antoni varmasti pukisivat päällensä.

Taikasanat lienevät siis kapea, mutta ei imukireä lahje ja snadisti tavallista farkkuparia korkeampi vyötärö. Siihen päälle sopivat chelsea saappaat, valkoinen t-paita, ehkä vielä bandana, ja syksyn tyylikkäin asu on valmis.

//

Jeans haven’t been on my shopping list for a looooooong time. Buying a perfect pair of jeans is super difficult and for a guy with a 26 inch waist, finding the appropriate fit is dreadful. I’ve been obsessed lately with the looks Shawn Mendes and Antoni Porowski have served and unfortunately denim has been usually incorporated to those outfits.

You got it right, I want to have a new pair of jeans as soon as possible. Calvin Klein seems to have to best range of the season, delivering jeans that make your legs look incredibly long. The shades are on point and the fit seems to be exactly what Shawn and Antoni are rocking: slim but not too skinny.  

So next time you’re buying jeans, you know exactly where to go and where to get the inspiration from. Thank you Shawn and Antoni for guiding our way! 

Photo: Calvin Klein

Draaman kaarella

Processed with VSCO with s3 preset

Päivän turha fakta: suurin osa informaatioteknologiaan liittyvistä muodonmuutoksista epäonnistuu dramaattisesti. Sama pätee ihmisiin, ihmiselämään ja niitä muovaaviin muutostarinoihin. Niin, minä uskon mittavien elämänmuutosprojektien sijaan siihen, että ihoa on parempi luoda uusiksi pieni pala kerrallaan: jättää jotain silloin tällöin jälkeensä ja painaa kaasupoljinta kevyesti pohjaan sopivassa käänteessä.

Ja niitä pieniä muutoksia voi dramatisoida mieleisekseen muutamilla lavasteilla. Oman elämäni draaman kaari vaati ympärilleen uuteen kotikaupunkiin sopivaa tuoksua ja sellaista vaatetta, joka käy yksi yhteen uuden auran kanssa. Sellaiset myös lopulta löytyivät, Byredolta ja Dries Van Notenilta.

Kirjoitin Byredon Bibliotheque-parfyymista jo viime vuonna ja niinhän siinä sitten kävi, että tuoksu kietoi nuottinsa meikäläisen ympärille brändin omalla tiskillä Göteborgin Nordiska Kompanietin hajuvesiosastolla. Bibliotheque on eittämättä yksi kaikkien aikojen ikonisimmista tuoksukynttilöistä, mutta maineestaan huolimatta tuoksu toimii vangitsevan hyvin myös iholla.

Dries Van Notenin tasaraitaneule löytyi puolestaan Soto Storen alennusmyynneistä. Nostin nettikauppaa selatessani kulmiani paidan oudohkolle mustan ja suklaanruskean väriyhdistelmälle, mutta rakastuin palavasti puettuani neuleen päälleni. Mikä lie paitaa vaivaa, mutta sitä pitäessä on jostain syystä ihan helvetin voimakas olo.

Se sopii tähän hetkeen vallan mainiosti, sillä uusia kulmia ei sovi ottaa haltuun ilman pientä maailmanvalloittajalta lainattua askelta.

//

I hate consumerism (like we all do) but I also believe that new beginnings have to be cherished by purchasing something new. I knew right away when I moved to Oslo that I need a signature scent for this period of my life, accompanied with clothing that matches with my new aura. 

I love Byredo perfumes and I’ve written about the brand multiple times on my blog. I guess writing about the Bibliotheque perfume last year was a sign, because the scent was already calling my name at Byredo’s stall at NK department store in Gothenburg. Bibilotheque is one of the most iconic scented candles ever, but the notes work so well on skin too.

Dries Van Noten’s striped shirt is the wardrobe staple I’ve been secretly longing for for ages. I was initially a bit hesitant about the colour combination of black and brown, but when I tried it on, I knew immediately that it is the best companion for my new Byredo scent.  

Photo: Tomi Mustikka / ✉️ tomi.mustikka@gmail.com

OOTD: Beaufort

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jacket: Barbour
Sweater: Beams+
Jeans: Acne Studios

Oli aika, jolloin Lontoosta kaikuvat käskyt sanelivat sen, mihin tulee matkustaa, millaista musiikkia kuuluu kuunnella ja millaisiin vaatteisiin pitää pukeutua. Vaikutus oli niin vahva, että kuuntelin The Libertinesin kaltaisia bändejä, vaikka en niistä kamalasti edes pitänyt, ja unelmoin lopun aikaa brittimuodin perikuvasta, Barbourin vahakangastakista.

Löysin pakkomielteeni lopulta Lontoosta, jostain Shoreditchissä sijainneesta vintage-liikkeestä, monen muun Barbourin rotsin välistä. Takki oli kuin minulle räätälöity ja coolisti sopivan nafti, jotta hihojen sisäresorit saivat oman osansa valokeilasta. Se näytti faijan vaatekaapista pöllityltä ja sopivan rähjäiseltä; riittävän punkilta ollakseen yläluokan univormu.

En puhu rotsista syyttä suotta menneessä aikamuodossa. Takki oli kuin olikin täydellinen, mutta siihen oli pinttynyt Lontoon kaatosateiden ja kirpputorin ummehtunut lemu. Tuuletin, vahasin, tuuletin vähän lisää, unohdin ullakolle moneksi vuodeksi ja roudasin Ruotsiin asti. Haju tarttui vielä monen vuoden jälkeenkin muihin takkeihin, joten jouduin lopulta roudaamaan rotsin muiden kirpputoritavaroiden joukossa kierrätysasemalle Göteborgin Kålltorpissa.

Yksi asukuva tuli kuitenkin otettua. Siinä näkyvät Barbourin takin lisäksi yhtä lailla ullakolle unohdetut Acnen farkut ja Beamsin iki-ihana villapaita, joka on kudottu viiman kestävällä langalla.

Tosin sekään ei yksinään vedä vertoja vahakangastakille.

//

London used to be the center of my universe back in the days when Klaxons was still cool and Pete Doherty still wrtoe songs for The Libertines and Babyshambles. I never dreamt of living in the city, but I loved the styles, I loved the music, I loved the culture. 

Those were the days when I got heavily obsessed with a legendary Barbour design, the olive green Beaufort wax jacket. I eventually found the British classic from a vintage store in Shoreditch and I was the luckiest guy in Helsinki. The fit was perfect and the jacket looked ragged enough, as a brand new product would’ve been way too pretentious for my appearance. 

Unfortunately, the jacket smelled horrible. I thought the stink, a mixture of vintage odour and sweat, would run off eventually but after six long years, it still smelled like shit. I tried every magic trick I possibly could imagine but in the end I just had to give up and recycle it last spring when I was still living in Sweden.

No matter what, I still think the iconic Barbour wax jacket is a wardrobe staple that looks good always, no matter what you’re pairing it with. Even with ancient Acne jeans and a super basic Beams+ sweater. 

Photos: Tomi Mustikka

Raskaan sarjan pakkomielle

diemme1

En ole omistanut talvikenkiä varmaan vuosikymmeneen. Tai noh, yhden talven kuljin UFFista ostetut lapikkaat jalassa, mutta pistin ne nopeasti takaisin kiertoon ja tosi hyvä niin, sillä näissä suonissa ei kulje pisaraakaan pohjoista verta.

Tulevan talven tahdon talsia kuitenkin talvikengissä ja tällä kertaa tiedän, millaisissa sellaisissa. Diemmen jalkineet ovat kuuluneet Calirootsin ja monen muun verkkokaupan vakiovalikoimaan jo aikojen alusta lähtien. Ihan syystä, sillä Italiassa käsin kyhättyjä buutseja on valmistettu jo 25 vuoden ajan sellaisella kädenjäljellä, joka kelpaa myös Chanelilla ja Maison Martin Margielalle.

Diemmen kenkiä löytyy vuosittain erilaisissa kausiväreissä ja nyt pitäisi vain keksiä se oikea sävy meikäläisen kinttuihin. Toivottavasti oma suosikki löytyy pian, esimerkiksi Oslossa sijaitsevasta YME Universesta.

//

I haven’t owned winter shoes ever since I graduated from high school and that’s almost a decade ago. I admit, the previous winters have been a bit harsh for my feet and I know I should’ve behaved like an adult a long time ago, but buying the perfect pair of winter boots is always such a hassle and I’ve usually given up already before the first snow. 

This year will be different and I’ve promised myself that I’ll get a pair of Diemme winter shoes to cover my feet from the intense winter weather. The Italian footwear brand has been designing shoes for 25 years and each pair is hand made in Onè de Fonte, Veneto, in Italy. I’m not sure yet which model and which colour way I’ll choose, but I think I’ll go and do some research at least at YME Universe in Oslo as soon as possible the winter collections hit the stores. 

Photo: Tomi Mustikka