Hyllynlämmittäjät

file_7.2.2017_13.39.12.jpeg

Ilouutisia! Törmäsin ensimmäistä kertaa elämässäni sellaiseen sosiaalisessa mediassa kiertävään haasteeseen, johon tahdon itsekin osallistua! Kyseessä on Sivumennen-podcastin ja -blogin julistama #hyllynlämmittäjä-haaste, jossa luetaan vuoden aikana 12 unohtunutta tai lojumaan jäänyttä kirjaa omasta kokoelmasta.

Innostuin haasteesta heti luettuani siitä ensimmäisen kerran Lilyssä sijaitsevasta Pikkuseikkoja-blogista. Kirjojen ostamisella löytyy varmasti enemmän tekosyitä kuin millekään muulle kuluttamiselle ja sen takia oma 19 neliön yksiöni pursuilee teoksia, joiden kansia en ole avannut kertaakaan. Hyllynlämmittäjä-haaste kohdistaa onneksi valokeilan näihin kirjahyllyn unohdettuihin aarteisiin.

Sivumennen-julkaisun Johanna ja Jonna pyysivät esittelemään sosiaalisessa mediassa oman kirjapinon ja se löytyy alta. Omalle lukulistalleni päätyi pari klassikkoa, vähän runoutta, yllättävän paljon tietokirjallisuutta ja yksi pakollinen elämäkerta.

Douglas Rushkoff: Life Inc.
Buchi Emecheta: Second Class Citizen
Pentti Saarikoski: Tiarna-sarja
Joel Haahtela: Traumbach
Sun Tzu: The Art of War
Stefan Kanfer: Somebody
Nicholas Carr: The Glass Cage
Michael Chabon: Telegraph Avenue
Bret Easton Ellis: American Psycho
Stefano Benni: Keplo
Davide Enia: Maan päällä
Jack Kerouac: The Sea Is My Brother

Saa nähdä, miten miehen käy! Kiilaavatko uudet lempparit ohitse vai saanko kahlattua hyllyä lämmittäneet kirjat vihdoin ja viimein läpi? En raportoi haasteesta blogin puolella kirja kirjalta, vaan kirjoitan tänne katsauksen tai toisen, kun sopiva rajapyykki koittaa. Oletko sinä tarttunut #hyllynlämmittäjä-haasteeseen?

Photo: Tomi Mustikka

Yöpöydällä: Yasunari Kawabata – Lumen maa

Lumenmaa

Koko kesän ajan odottamani ilmastointiflunssa tuli ja otti käsiinsä elokuun kiireisimpänä viikkona. Se toi mieleeni viime vuoden seksihelteet ja maailman pisimmän räkätaudin, jonka aikana ehdin lukea kirjan jos toisenkin. Yasunari Kawabatan Lumen maa ei ehtinyt lojua yöpöydällä montaa hetkeä, sillä aika kului lumisten vuoristojen keskellä nopeasti.

“Ikkunan alla kasvavissa, jo kuihtuneissa krysanteemeissa hän huomasi pieniä jääneulasia, jotka näyttivät liivatteelta; mutta samaan aikaan räystäät tippuivat täyttä päätä.”

Nousevan auringon maasta saapuvat kaunokirjallisuus ei ole koskaan ollut oma lajini. Olen yrittänyt ymmärtää Murakamia ja Ishiguroa, mutta en ole päässyt kummankaan kirjailijan kanssa samalla aaltopituudelle. Toisin kävi Yasunari Kawabatan kanssa.

Avasin Kawabatan klassikkoteoksen ensimmäisen kerran paahtavassa 35 asteen helteessä ja vastakohta pöllyävään lumeen liimasi sormet kirjan kansiin välittömästi. Geishan ja Tokiosta junalla kulkevan miehen välisestä sekä ympäröivistä suhteista kertova tarina on liikuttavan vähäeleinen. Tunnelmaltaan se vei samanlaisiin sfääreihin kuin esimerkiksi Miyazakin Henkien kätkemä -elokuva.

Lumen maa on pyörinyt mielessä vielä vuosi lukukokemuksen jälkeen. Rakastun harvoin kirjojen miljöisiin, mutta Kawabatan luomaan maailmaan palaisin mieluusti. Kylpylähotellin ja sen asukkaiden verkkainen elämänrytmi sai oman elämänkin hidastumaan hetkeksi.

Yasunari Kawabata: Lumen maa. (Tammi, 2012. Alkuteos 1947.)

Japanese literature isn’t my thing, but Snow Country by Yasunari Kawabata changed my perspective.  

Kuva bloggaajan.

Yöpöydällä: Jean Cocteau – The Difficulty of Being

Jean Cocteau – The Difficulty of Being

Lukeminen on ollut pitkään harrastus, jonka pariin pääsee liian harvoin ja silloinkin kiireen keskellä. Kirjojen latominen omaan päiväjärjestykseen onkin vaatinut menetettyjä hermoja, hiirenkorville taitettuja sivuja ja matkan varrella rusentunteita kansilehtiä.

Harjoitus tekee mestarin ja toisto toisintaa tavan. Päätin siten poiketa toisten reviirille ja sisällyttää blogiini juttuja kaiken muun lisäksi myös kirjoista. Tavoitteenani on tallentaa ajatuksia lukemistani teksteistä ja liekittää samalla uudelleen syttynyttä lukuintoa uppotumalla kirjoihin myös blogissa.

Kirjallisuutta sivuavat tekstit tunnistat jatkossa Yöpöydällä-otsikosta. Viime vuosien saatossa yöpöytäni on silloin tällöin kantanut lähes yhtä paljon opuksia kuin kirjahyllyni. Toivottavasti se tietää myös lukemattomia postauksia aiheesta.

“Suffering is a habit.”

Jean Cocteaun The Difficulty of Being -kirja kulki mukanani lähes puolen vuoden ajan. Ostin sen kirjakaupasta aikoinaan kannen perusteella: harmahtava facepalm valitsi minut samaan tapaan kuin taikasauva Harryn Ollivanderin putiikissa.

The Difficulty of Being julkaistiin vuonna 1947, jolloin Cocteau oli luonut valtavan määrän aikaansa mullistaneita teoksia tekstistä liikkuvaan kuvaan. Se on koonti kuuden vuosikymmenen aikana eletyistä hetkistä, saavutuksista ja vaikeuksista, joiden rinnalla kulki suuri joukko tunnettuja henkilöitä taiteilijoista kirjailijoihin.

Cocteau avaa heti teoksen alussa intiimin keskusteluyhteyden itsensä ja lukijan välille. Kirjan aikana sivutaan niin unelmia, kuolemaa kuin kauneuttakin ja tiputellaan aikalaisten nimiä hengästyttävällä vauhdilla. Eletty elämä ei ole itsessään arvokkain pääoma, vaan sen aikana opitut ja sisäistetyt asiat.

Taiteilija on kuin huomaamattaan leikannut omista ajatuksistaan peilin, joka tekee lukukokemuksesta kirjan mittaisen reflektointisession. Paikoin korkealentoisista aiheista huolimatta Cocteau käsittelee sellaisia asioita, jotka jäivät polkemaan pään sisälle pitkäksi aikaa.

The Difficulty of Being onkin tavanomaisista muistelmista poiketen sopivan surrealistinen ja konkretiasta pidättäytyvä kirja. Karttuneen nippelitiedon lisäksi se saattaa antaa myös kauaskantoisempia kysymyksiä ja vastauksia. Cocteau on antanut tapansa mukaisesti kaikkensa ja viimeiset sanat ovat lukijan vastuulla.

Jean Cocteau: The Difficulty of Being. (Melville House, 2013. Alkuteos 1957.)

Kuulutko kirjafiilien nettikerhoon? Oman profiilini löydät Goodreadsista täältä

Kuva kirjoittajan.

I’m with you in Rockland

Keväällä elokuvateattereissa pyörinyt Howl liimautui salakavalasti tajuntaani.

Allen Ginsbergiä näyttelevä James Franco on nykypäivän nero, jonka käsittelyssä runoilijan ja Howlin tarina muuttuu vangitsevaksi, suuruudenhulluksi ja erityisen inspirovaksi. Sellaiseksi saduksi, jonka tatuoi puolihuolimattomasti kulkemaan oman elämänsä rinnalla.

Postisetä toi tänään oman kappaleeni runoraamatusta ja lisäksi jotain muuta, jota esittelen tarkemmin myöhemmin. Tänään nimittäin uppoan tähän.

Kirjakauppojen kerma

Kuinka moni on haaveillut viettävänsä lomaa pelkästään kiertämällä kirjakauppoja?

Niin, ei varmaan kovin moni. Nähtyäni seuraavat kuvat, tulin ainakin itse toisiin aatoksiin:

Portugalin Portossa sijaitseva Lello Bookshop näyttää juuri siltä Unohdettujen kirjojen hautausmaalta, jonka olen mielessäni kuvitellut lukiessani Carlos Ruiz Zafónia.

Shakespeare and Co. sai vanhan Harry Potter fanin mielikuvituksen jylläämään. Eikö tämä Pariisissa sijaitseva hallitun kaaoksen pesä näytäkin ihan Olliverin taikasauvapuodilta.

Shakespeare and Co. sai vanhan Harry Potter fanin mielikuvituksen jylläämään. Eikö tämä Pariisissa sijaitseva hallitun kaaoksen pesä näytäkin ihan Olliverin taikasauvapuodilta?

Kuvat täältä