Viimeiset sanat

ANDINTHEEND_1.jpg

And in the end, the white man wins.

Mitä sanoisit, jos viestisi tulostettaisiin Sydneyn Oopperatalon edustalle kiinnitettyyn 60 metriseen näyttöön? Korostaisitko valkoisen miehen ylivaltaa vai antaisitko äänesi heikommalle? Huutaisitko ääneen ne ajatukset, jotka pääsevät pintaan ainoastaan puolentoista promillen humalassa vai toivoisitko pelastusta Kanyelle?

And in the end, you learnt that you can’t change people, no matter how hard you try.

LaBeouf, Rönkkö & Turnerin #ANDINTHEEND-projekti sai alkunsa loppuvuoden synkkien uutisten siivittämänä. Yksityishenkilöt pääsivät purkamaan tuntojaan Sydneyn Ooppertalossa päivystäneille taiteilijoille, jotka lopulta projisoivat sanat rakennuksen edustalla sijaitsevalle valotaululle. Korkeakulttuurin mekan katolle ripustettiin kuvannollinen piraattiradion lippu, joka edusti kollektiivista ahdistusta ja uutta huomista.

Kollektiivi on ollut viime aikoina uutisotsikoissa myös muihin ajankohtaisiin aiheisiin liittyen. Trumpia vastustava HEWELLNOTDIVIDE.US-projekti jouduttiin siirtämään turvallisuusuhkiin vedoten toiseen museoon. #IAMSORRY-performanssi on säilynyt puheenaiheena LaBeoufin kerrottua joutuneensa raiskatuksi Marina Abramovicin henkeä huokuvassa teoksessa. Kotimaan medialle kollektiivi on ollut erityisen mielenkiintoinen Nastja Säde Rönkön kansalaisuuden takia. Torille ja äkkiä!

And in the end, tell the future generations it was good for economy, when they can’t farm the land, breathe the air or drink the water.

LaBeouf, Rönkkö & Turner on ollut myös meikäläisen viime aikojen pinttynein pakkomielle. #ANDINTHEEND-projekti sai päivänvalon erityisen sopivaan aikaan, sillä vaikka viime vuosi oli tapahtumiensa osalta monella tapaa lohduton, teki yleinen puhetapa siitä vielä hanka. Ihminen elää sykleissä, mutta vuosi 2016 aiheutti silti aivan liian paljon vuosilukuun keskittyvi meemejä. Hyvä, että ensemble päästi ilmaa pihalle.

Oopperatalon seinustalla esitetty valoshow on pyörinyt mielessäni pitkään. Se on samaan aikaan hauska, voimaannuttava ja helvetin lohduton. Viesteihin mahtuu koko polarisoituneen nettikeskustelun kirjo ja viestin sisältö muuttuu valonnopeudella unenomaisista tarinoista piikikkään poliittiseksi.

Suosittelen nauttimaan taideteoksen ilman visuaalisia ärsykkeitä. Performanssi on vahvimmillaan silloin, kun taiteilijoiden äänet täyttävät tilan varoittamatta ja sanat uppoavat mieleen salakavalasti ja viheliään fyysisesti.

And in the end, things change sooner than you would expect, and it really fucking hurts.

Photo and quotes: LaBeouf, Rönkkö & Turner

I Want A Dyke For President

mykkiblank_dykeforpresident (3)

“I want a president that had an abortion at sixteen and I want a candidate who isn’t the lesser of two evils –.”

Runoilija Eileen Myles pyrki Yhdysvaltojen presidentiksi vuonna 1992. Taiteilija kampanjoi virallisten listojen ulkopuolelta ainoana naispuolisena ehdokkaana Bill Clintonin ja George H. W. Bushin rinnalla. Mylesiä ei valittu presidentiksi, mutta vaalikampanja inspiroi onneksi muita artisteja, joiden sanat tuntuvat 15 vuotta myöhemmin kipeän ajankohtaisilta.

Tutustuin Zoe Leonardin I want a president –runoon ensimmäisen kerran reilu kuukausi ennen kuin Donald Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi. Ihana Mykki Blanco tykitti taiteilijan vuonna 1992 kirjoittamat säkeet Dazed & Confused -lehden kameralle sellaisella intensiteetillä, että syljetyt sanat iskivät ilmat pihalle. Leonard kirjoitti runon alunperin Mylesin innoittamana lehdelle, joka ennätti lopettaa toimintansa ennen teoksen valmistumista. Taiteilijan runo lähti kiertämään painojulkaisun sijasta suusta suuhun, paperilta paperille ja viime vuonna se lopulta printattiin väliaikaisesti New Yorkissa sijaitsevan sillan alle.

Leonardin ajatukset kuvastavat 90-luvun alun poliittista ilmapiiriä Yhdysvalloissa, mutta mikään ei ole muuttunut viime kuukausien perusteella. Taiteilija ei kirjoittaisi samanlaista runoa enää tänä päivänä, mutta teoksen ydinasetelma on hänelle edelleen tärkeä. Millaisen henkilön tulisi johtaa yhteiskuntaa nyt ja tulevaisuudessa?

Mykki Blancon kanssa vietetyt kaksi minuuttia tuntuvat vaalien jälkeen entistä rankemmilta. Leonardin esittämät asiat kaikuivat lokakuussa itsestäänselvyyksinä, mutta videon voi tulkita nyt silkaksi kansalaistottelemattomuudeksi maailmassa, jossa kaikki on mahdotonta ja mahdollista. Yksi asia pysy onneksi ennallaan: Leonardin runo ei ole toteamus, vaan vaatimus.

“And I want to know why this isn’t possible.”

Photo: Screen shot, Source: High Line Art

Don’t be five minutes, be timeless

Uusi viikko on syytä aloittaa kärkevillä mielipiteillä ja inspiroivilla ihmisillä: vihaan YouTubea, mutta rakastan i-D-lehden kanavaa ja sen esittelemiä ihmisiä. Muotimedian julkaisemat videot sisältävät poikkeuksetta mielenkiintoisia tarinoita ja entistä upeampia henkilöitä niiden takana.

Kanavan uusin videosarja on tehty yhteistyössä Chanelin kanssa ja työhön palkattiin valokuvaaja Harley Weir. Videot ovat saaneet inspiraationsa muotitalon klassisesta Nº5-hajuvedestä ja niihin on taltioitu viisi naistaiteilijaa omassa ympäristössään.

Oma suosikkini on sarjan neljäs osa, Drive. Johannesburgissa asuva tanssija Manthe Ribane laukoo kameralle totuuksia, jotka saavat ihon kananlihalle. Weirin esittämiin värikylläisiin, jopa aavemaisiin kuviin on taltioitu kotiseuturakkaus, joka on heijastuu Ribanten esityksiin. Videon viimeiset sanat jumiutuivat mieleen kuin maitohapot pohjelihaksiin. Liike ei ole pelkkä mielentila, se on fyysistä duunia.

Jalkaa siis toisen eteen ja tiistaita kohti!

God bless i-D for making YouTube a much better place to procrastinate! The newest collection directed by Harley Weir is hauntingly beautiful portrait of five creative women. 

Inez & Vinoodh

File 20.9.2015 21.04.01

Vähänkään muotia tai popmusiikkia viime vuosina seurannut on törmännyt taatusti valokuviin, jotka poikkeavat tavalla tai toisella muusta kuvastosta. Valokuvissa on usein harmaa tausta, jota vasten kuvattava uhkuu poikkeuksellisen vahvana ja salaperäisenä. Ne ovat todennäköisesti hollantilaisten Inez van Lamsweerden ja Vinoodh Matadinin käsialaa.

Parivaljakon ansioluettelo on pitempi kuin muotiviikkojen catwalkit. Listalta löytyy kampanjoita suurille mainostaloille, editorialeja tärkeimmille muotilehdille ja kuvasarjoja Lady Gagan sekä Björkin kaltaisille tähdille. Palettia täydentävät muotibrändeille tehdyt mainosklipit ja Rihannan FourFiveSecondsin kaltaiset musiikkivideot. 25 vuoteen mahtuu myös paljon, paljon muuta.

Inez & Vinoodhin töistä tekee mielenkiintoisen kuvien kohde, joka on useimmiten jokin tunnettu julkisuuden henkilö. Valokuvaajilla on ilmiömäinen taito saada toiset taiteilijat näyttäytymään aivan uudenlaisessa valossa, minkä seurauksena syntyy uusia maailmoja, kuten Lady Gagan Born This Way -albumin hahmot.

Taiteilijat ovat erittäin ajankohtaisia juuri nyt, sillä koko uran kattava Pretty Much Everything -näyttely on ollut esittelyssä lahden toisella puolella koko kesän. Tukholman Fotografiska-museosta löytyvät vielä viikon ajan valokuvaajien tärkeimmät työt Alexander McQueenin ja Björkin muotokuvista erinäisiin taidekuviin. Olin itse erittäin onnellinen GQ Stylelle kuvatun James Franco -editorialin näkemisestä seinän levyisenä.

Videoteokset puuttuvat valitettavasti Fotografiskan näyttelystä. Pienestä pettymyksestä huolimatta Inez & Vinoodh menevät omalla listallani samaan sarjaan Helmut Newtonin ja Mario Testinon kaltaisten ikonien kanssa.

The main reason for my trip to Stockholm couple weeks ago was to experience Inez & Vinoodh exhibition at Fotografiska. It was definitely worth travelling. 

Kuva kirjottajan.

AMERICAN REFLEXXX

americanreflexxx

Yhdysvaltalainen performanssiartisti Signe Pierce puki päälleen paljastavan mekon, peitti kasvonsa heijastavalla naamarilla ja lähti korot kopisten kierrokselle turistikaduille. Perässä kulki Alli Coates, jonka kameralle tallentui tunnin mittainen nauha silkkaa hulluutta.

Kesäinen kävelyretki sai alkunsa taiteilijoiden tarpeesta tehdä taidetta ulkoilmassa, ihmisten parissa. Artistit tahtoivat tarkastella performanssillaan naisellisuuden, stereotypioiden ja identiteetin kaltaisia teemoja. Katu vastasi ja antoi takaisin heijastuksia väkivallasta ja ihmismassojen kiihkosta.

AMERICAN REFLEXXX on jo pari vuotta vanha pätkä, mutta maailma on edelleen sekaisin ja video tuntuu sen myötä entistäkin piinaavammalta. Lyhytelokuvassa ilmentyvä väkivalta eskaloituu salamannopeasti kummastelusta sanalliseksi solvaamiseksi ja päättyy silkkaan raivoon sekä fyysiseen kontaktiin. Ihmiset ovat eläimiä ja taustalla soiva Blurred Lines helvetin mainoslaulu.

Mietin toisinaan, miltä keskustelupalstoilla ja lehtien kommenttiosioissa vellova raivo näyttäytyisi kadulla. Varmasti tältä.

AMERICAN REFLEXXX is one of the most disturbing art performances I’ve seen in ages. Just wondering if the rage present throughout the web would look like this in real life?  

Lähde. Kuva täältä.