Photo 15-10-2018, 20.21.31.jpg

Teen päivittäin ihmisen pahinta perisyntiä ja luen Jodelin juorukanavia. Palstan käyttäjät ovat vaahdonneet viime ajat yhä useammin suomalaisten maailmanmatkaajien, erityisesti sosiaalisen median vaikuttajien, lentokilometreistä ja se on toki paljon parempi juoruilun aihe kuin monet muut henkilökohtaiset asiat.

Viime viikolla sovelluksessa liipaistiin käyntiin kuitenkin sen sortin sarjatuli, että meikäläisen ajatukset menivät toden teolla sekaisin. Mungolife-blogin Anna julkaisi torstaina ilmastonmuutosta käsittelevän postauksen, sitten toisen ja Jodelissa roihusi lopulta usean kymmenen avauksen mittainen rovio. Annan teksti sisälsi useita raflaavia kommentteja, joita en kykenisi itsekään allekirjoittamaan ja jotka kuulostavat omaan korvaani todella kyynisiltä.

Mietin hetken oman näkökulmani jakamista Annalle, mutta lopulta aloin miettiä omaa elämääni ja tietokoneen äärellä syömääni ruisleipää, jonka juuri roudasin Osloon 72 tunnin Helsingin reissulta ja ymmärsin, että voin tehdä koko maailmanlaajuisen ongelman eteen paljon enemmän kuin lataamalla tuntojani tuntemattoman ihmisen kommenttikenttään.

Bloggaajista, vloggaajista ja muista vaikuttajista on juteltu keskustelupalstoilla toki jo maailman sivu, mutta viime aikoina ammattiryhmä on korvamerkitty myös maapallon pahimmiksi saastuttajiksi ja syntejä on lueteltu sosiaaliseen mediaan pienen pyhän kirjan verran. Se on hieman kummallista, sillä vaikka sisällön tuottaminen sosiaaliseen mediaan on totta vie julkista puuhaa ja tekstien ja tekojen kuuluukin herättää ajatuksia, ilmastonmuutoksen edessä taidamme kuitenkin melkein kaikki olla länsimaisina kuluttajina ihan samalla viivalla. Suurin osa tavallisistakin ihmisistä päivittää sosiaalista mediaa ja inspiroi siinä samalla lähipiiriään roskaamaan Aasian rantaviivoja.

Jodelissa käytävä keskustelu ilmastonmuutoksesta on toki vain jäävuoren sulanut huippu ja rakentavaa keskustelua käydään myös muissa kanavissa, mutta meikäläistä on silti harmittanut ihan helvetisti tuntemattomiin kohdistuva, syylllistävä keskustelukulttuuri. Vaikuttajat toki vaikuttavat lukijoiden ostopäätöksiin tavalla ja toisella, sekä omalta osaltaan syleilevät kulutuskeskeistä kulttuuria, mutta tärkeimmät, ilmastonmuutosta ylläpitävät rakenteet sijaitsevat jossain aivan muualla. Suurin osa meistä pitää kapitalismin rattaita pyörimässä myös ihan omien duuniensa tai opiskeluidensa osalta ja vähät välittää siitä, millaisista asioista eduskunnan kabineteissa keskutellaan.

Toivottavasti tämä kommentti ei pistä pahasti silmään, mutta monessa Jodeliin ja muille keskustelupalstoille livahtavassa kommentissa lienee kyse vastuunsiirrosta. Ilmastonmuutos on näkynyt ja tuntunut tänä vuonna kirjaimellisesti lehtien sivuilla ja kesäkuumalla makuuhuoneessa, joten en ihmettele, jos omaa maailmantuskaa täytyy siirtää muiden harteille näpyttelemällä vihapostia Hennes & Mauritzin sovituskopissa tai lentokoneen matkustamossa lähtöä odotellessa. Ja se on ihan helvetin absurdia.

Miettikää, mitä kaikkea Annan postauksen jälkeen Jodeliin ladatulla energialla olisi voinut tehdä? Sillä raivolla olisi ommeltu koko kansalle kestopussit, lahjoitettu luonnonsuojelujärjestöille pieni omaisuus ja viety muutamat kansalaisaloitteet eduskunnan lakivaliokunnan kokouspöydille. Niillä sanoilla olisi ladattu valtava määrä verran painetta poliitikoille, jotta tulevien eduskuntavaalien jälkeinen hallitus ymmärtäisi siirtyä sanoista tekoihin.

Siinä sivussa jokainen kommenttikenttään avautunut henkilö olisi voinut istua alas ja funtsia hetken aikaa kaikkia menneitä etelänmatkoja, halpamuotiin otettuja kulutusluottoja ja maahan viskottuja tupakantumppeja. Sitä hiilijalanjälkeä, joka kasvaa kasvamistaan sillä aikaa, kun vilkuilemme Woltin applikaatiosta minuutteja muoviin pakatun noutoruoan saapumista odotellessa ja joka roudataan kotiovelle puolen kilometrin päässä sijaitsevasta ravintolasta.

Ymmärrän, että tilanne on vuonna 2018 jo siinä pisteessä, että syytöksillä on juuri nyt paikkansa ja aikansa. Ja totta helvetissä omia mielipiteitä saa ja pitääkin latoa vastineeksi mielipidevaikuttajien luomalle sisällölle, mutta senkin ajan voisi käyttää ehkä silloin tällöin muihin asioihin. Miltä kuulostaisi esimerkiksi vaihtelun vuoksi, jos jättäisimme mielummin seuraamatta kaikkia niitä kuluttajia, jonka kulutuspäätöksiin emme usko, ja ohjaisimme syytöksemme ja kritiikkimme vaikka omaan lähipiiriin, jonka kanssa voimme käydä ihan oikeaa keskustelua ja poliitikkaan, jossa vedetään niitä kaikista tärkeimpiä linjavetoja?

Ja samalla keskittyisimme omiin valintoihin, tekoihin ja päätöksiimme, sillä yhdelläkään syytöksellä ei ole mitään merkitystä, mikäli piikki omassa lihassamme ei pistä riittävän syvälle.

Terveisin,

Bloggaaja, joka on syönyt tänä vuonna jo ihan liian monta kiloa lihaa, lentänyt turhan monta kertaa Pohjoismaiden välillä ja päätynyt lopulta asumaan sekä tukemaan kansantaloutta, jonka pääasiallinen elinkeino on maaöljy.

//

I don’t usually write about politics or other global issues, but this time I just had to open up about a topic that’s been bugging my mind for a long time. So here we have a blog post discussing climate change from the Finnish perspective and that is also the reason why I won’t be translating it in English.

My main point in short is that instead of talking bullshit about other people’s decisions, I’d love to see more actions and understanding, instead hate and accusations. In the end, we’re standing together in this deep shit and if we’re not able to focus our energy in acting and caring instead of hating, we can just keep on watching the flames.  

Photo: Tomi Mustikka

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s