follow_mustikka

Tasan kahden viikon päästä olen pakannut laukut ja matkannut kohti muita maita. Että jos aika tuntui kuluvan nopeasti jo viikko sitten, alkaa lähtöahdistus kiivetä nyt pitkin selkäpiitä. Tähän väliin onkin siten sopivaa sujauttaa yksi blogimaneerien kulmakivistä, opas siihen hätään, kun bloggaajasta ei saa millään ilveellä tarpeekseen eli katsaus käyttämiini sosiaalisen median kanaviin.

Meikäläisen sometilit löytyvät kätevästi sivuston vasemmasta alalaidasta. Siinäpä ne tärkeimmät ja hyvä niin, sillä kyseisenkin viisikon kanssa kuluu ihan riittävästi ruutuaikaa.

Jaan uudet postaukset aivan ensimmäisenä blogin Facebook-sivulla. Juuri muuhun en sitä käytäkään, mutta suosittelen surffailemaan sinne, mikäli olet tottunut lukemaan blogeja Facebookin kautta. Twitteriin nostan kiinnostavia muotiin ja muuhun popkulttuuriin liittyviä uutisia omien blogipostauksieni lisäksi, Instagramia päivitän usein joka toinen päivä, toisinaan vähän harvemmin.

Tumblrin ja Goodreadsin puolella olen kärsinyt kroonisesta uusien seurattavien henkilöiden pulasta. Tumblr on edelleen rakkaimpia insipiraationlähteitäni, vaikka sivusto on tainnut muuttua vähitellen älyvapaiden mainosten ja aikuisviihteen tyyssijaksi. Goodreadsia taidan käyttää nykyään sosiaalisen median kanavista eniten Instagramin jälkeen. Kaipaan kuitenkin jatkuvasti uusia lukuvinkkejä, joten seuraa tiliäni, jotta pääsen näkemään omat suosikkikirjasi!

Blogin seuraaminen onnistuu toki myös Bloglovinissa ja suomalaisessa Blogit.fi -palvelussa.

Blogilista R.I.P.

//

Only two weeks left of my stay in Finland. I complained last week how fast time has gone by which is still very true, but this week I’ve already felt the anxiety in my bones. Life’s a hassle right now and that’s also the reason behind this post. 

One of the most classic blog posts is about the instructions on how to follow the author on different social media channels. And here I am, writing that post but hey, there’s been many changes since the last time I updated you on this matter.

My favourite social media channels are listed on the left sidebar, including Facebook, Goodreads, Instagram, Tumblr and Twitter. I’m not using Facebook personally that much anymore, but for some reason it’s the channel where I always update immediately when I’ve released a new blog post. I’m using Twitter for the same purpose, but I’m also tweeting about news regarding fashion and pop culture – unfortunately mainly in Finnish. I’m having a love-hate relationship with Instagram, but I’m still trying to update it every other day.

I absolutely love Tumblr even though it has become a haven for awkward advertisements and porn. It’s my number one source of inspiration. Goodreads has become probably my new favourite social media platform. The only problem is that I don’t have enough friends on the platform so follow me in case your using the media!

If that’s not enough, you can follow my blog also on Bloglovin’ and the Finnish equvailent Blogit.fi. 

Photo: Tomi Mustikka

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s