frenn1 (1)

Blogissa vietetään suomalaisen muodin teemaviikkoa! Valokeila kohdistuu viiteen kotimaiseen vaatemerkkiin, joiden valikoimasta löytyy vaatteita myös miespuolisille kuluttajille.  

“Vaateteollisuudessa on nyt miesten vuoro”, todettiin Kauppalehdessä vuodenvaiheessa. Miestenvaatteiden myynti kasvoi Yhdysvalloissa viime vuonna kovempaa tahtia kuin naistenvaatteiden kauppa ja alalla on nähtävissä positiivista pöhinää eri laidoilla. Helsingistä käsin vaikuttavat Jarkko Kallio ja Antti Laitinen ovat olleet kehityksen kärjessä jo parin vuoden ajan.

Miellän parivaljakon perustaman FRENNin suomalaisen miesten muodin uuden aallon ensimmäiseksi harjaksi. Merkin ensimmäinen mallisto näki päivänvalon vuonna 2013 ja brändäämisessä on ollut siitä lähtien sopivan kunnianhimoinen ja kansainvälinen kaiku.

FRENNin toiminta perustuu samoihin eettisiin ja ekologisiin arvoihin, joihin moni muu seuraaja luottaa yhtä lailla. Kallion ja Laitisen brändi on kuitenkin eronnut vahvasti muusta pohjoismaalaisesta tai suomalaisesta suunnittelusta omaehtoisen designinsa puolesta. Frennillä on aivan omanlaisensa ote trendien muovaamiseen ja niiden sulattamiseen omaan merkin omaan selkärankaan.

Olen löytänyt tähän mennessä FRENNin kokoelmista yksittäisiä kivoja juttuja, joista esimerkiksi takit ovat aiheuttaneet vahvaa sydämentykytystä. Kokonaisuuteen on ollut kuitenkin hankala ihastua, enkä löytänyt esimerkiksi viime kesän mallistoa lainkaan omakseni.

Vuoden aikana on tapahtunut jotain merkittävää, sillä tulevan sesongin mallisto näppäili ensimmäisen kerran FRENNin historiassa kaikkia meikäläisen hermoja. Graafisten viivakuosien hyödyntäminen rikkoo sopivasti rentojen siluettien sekä ilmavan pellavan luomaa verkkaista liikettä ja yhteensopivissa shortsipuvuissa on tämän hetken tunnelmaa. Väripaletin vaihto lienee tärkein mielikuviini vaikuttanut seikka: auringon haalistamat, maanläheiset värit sopivat pirtaani paremmin kuin kirkkaat värit.

Olen miettinyt useaan otteeseen, millainen on FRENNiin pukeutuva mies. Nyt sain siihen vastauksen.

FRENNiä voi blogimaailman termein kotiuttaa merkin omasta verkkokaupasta tai vaikkapa Sokokselta.

Miltä ensi kesä näyttää ruotsalaisen suunnittelijan silmin? Se selviää tästä postauksesta

frenn2

Photos: Frenn

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s