kuivaiho3.JPG

Nyt olisi aika paljastaa kuivan ihon työkalupakin viimeinen kerros. Juttusarjan ensimmäisessä osassa hoidettiin huulia, toisessa osassa keskityttiin laajempiin ihoalueisiin ja viimeisenä kostutuksen kohteena ovat kädet.

Kosteuttavien tuotteiden rinnalla työkalupakin suurin yhdistävin tekijä on se, että kaikki esittelemäni tuotteet ovat luonnonkosmetiikkaa. Olen hylkinyt synteettistä kosmetiikkaa vuodesta 2011 lähtien, eikä paluuta vanhoihin tapoihin enää ole. Luonnonkosmetiikasta puhutaan hyvin vähän miesten näkökulmasta, mutta lupaan pitää asiasta ääntä omasta puolestani myös jatkossa.

1) Estelle & Thild: Sweet Vanilla Blossom Hand Lotion

Käytän käsirasvaa vain ja ainoastaan ennen nukkumaanmenoa ja silloinkin usein puuvillaisten käsineiden kanssa. Voiteen tuoksun, kosteuttavuuden ja tekstuurin sekä tuntuman tulee olla kohdallaan. Kulutan usein paksumpia jankkeja, sillä kevyet koostumukset eivät oikein toimi yhden rasvauksen politiikan kanssa.

Sain Estelle & Thildin Sweet Vanilla Blossom -käsivoiteen lahjaksi ja tuote on toiminut kaikista ennakkoluuloista huolimatta mainiosti omassa käytössäni. Voide kuuluu kevyiden tuotteiden joukkoon, mutta se kosteuttaa kädet sopivasti myös yön aikana. Pumppupullo on kätevä ja pakkauskoko erittäin sopiva henkilölle, joka ei tahtoisi hamstrata uusia tuotteita joka toinen viikko.

Käsivoiteen heikoin puoli on sen ällönmakea tuoksu. Tuotetta saa onneksi kolmessa muussakin tuoksussa, joten Ruotsin kauneimmalla luonnonkosmetiikan brändillä on kaikki mahdollisuudet pysyä yöpöydälläni pitempäänkin.

2) Weleda: Nail Care Pen

Kynään pakattua kynsiöljyä suositellaan käytettäväksi, kun kynsinauhat on siistitty siihen erikseen tarkoitetulla tuotteella. Käytän tuotteita kuitenkin väärin päin ja pehmeytän kynsinauhat aluksi sheavoidetta, mehiläisvahaa ja muista Weledan tuotteista tuttua granaattiomenan öljyä sisältävällä kynällä. Tuotteen käyttö on siistiä sekä imagollisesti että teknisesti: kynän käyttö on sopivan kikkailua ja sen päässä olevalla siveltimellä levitettävä öljy ei sotke.

3) Weleda: Cuticle Softener Pen

Weledan kynsinauhakaksikon toinen tuote on hifistelijän unelma: kynän toimintalogiikka sopii varmasti myös käsistään huolehtiville miehille. Hieman edellistä tuotetta paksumpi puikko sisältää tylppiä teriä, joilla kynsinauhat painellaan siistiin kuntoon. Teriin on sekoitettu aiemman tuotteen kohdalla mainittuja ainesosia, joten kynsinauhat eivät jää tämänkään tuotteen jälkeen rutikuiviksi.

En käytä Weledan kynsikomboa läheskään joka ilta, mutta rutiinin suorittaminen on luonut arvostuksen ja ylpeyden siistejä kynsiä kohtaan. En ole pureskellut kynsiä tai repinyt kynsinauohoja vereslihalle läheskään samalla tahdilla kuin aiemmin. Siistit sormet ja komeat kynnet ovat meikäläisen grooming tip 2017.

Tutustu työkalupakin aiempiin osiin täällä ja täällä

Photo: Tomi Mustikka

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s