pink_flamingos (1).png

Lupaukset uudesta harrastuksesta, tipattomasta tammikuusta tai elämäntaparemontista jäivät tänäkin vuonna tekemättä. Uudenvuodenlupaukset kuuluvat omaan makuuni samaan sarjaan motivoivien mietelauseiden, self help -oppaiden ja inspiroivien puheiden kanssa: elämä saa harvoin uutta lähtölaukausta itsestäänselvyyksistä.

Sääntöön on toki poikkeus ja tällä kertaa universumin räävittömimmän roskakuskin sanelemana. John Waters on meikäläisen toteemieläin ja friikkien puolestapuhuja. Liikkuvan kuvan multitalentin tunnetuimmat ohjaukset lienevät Pink Flamingos, Hairspray ja Cry-Baby, mutta ohjaajaan on voinut törmätä myös monissa yhteyksissä, esimerkiksi julkisena puhujana.

John Watersin promootiopuhe Rhode Island School of Design -yliopistossa vuonna 2015 onkin se talkki, jota ylistän baaritiskillä ja jonka olen kuunnellut vähintään sata kertaa läpi. 12 minuutin pätkä sisältää sopivan retrospektiivin ohjaajan urasta, puolustuspuheen erilaisuuden puolesta ja sarjatulen taidetta ja sen tekemistä käsitteleviä sitaatteja, joiden myötä voi vahingossa pyörtää puheensa ja tehdä uudenvuodenlupauksen.

Seuraavassa niistä parhaimmat:

1) Ota oma tilasi

“Refuse to isolate yourself. Separatism is for losers. Gay is not enough anymore. It’s a good start, but I don’t want my memoirs to be in the gay section near true crime at the back of the bookstore next to the bathrooms. No! I want it up front with the best-sellers.”

2) Soluttaudu

“Remember: You must participate in the creative world you want to become part of. Keep up with what’s causing chaos in your own field.”

3) Luota itseesi, älä karmaan

“I’m also sorry to report there’s no such thing as karma. So many of my talented great friends are dead and so many of the fools I’ve met and loathed are still alive. It’s not fair, and it never will be.”

Mikä se uudenvuodenlupaus lopulta oli? Pitää tänä vuonna entistä kovempaa ääntä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s