want les essentiels chelsea boots

Työläimpiä projekteja ovat sellaiset, joiden aikana elämään tulisi löytää jotain tarkkaa ja tiettyä. Tämänkaltaiset tarkoitusperät ovat usein tuomittuja tuhoon jo etukäteen riippumatta siitä, oliko kyseessä uusi käyttöesine, kantakapakka vai parisuhde. Mallistot pursuilevat omalla nimellä aplikoituja vaatteita ja kotioven taakse tulee jonoa vasta siinä vaiheessa, kun rahat on tuhlattu ja Tinder poistettu puhelimesta.

Olen kokenut saman kohtalon toki useasti itsekin ja moni tarina on vielä kesken. Yksi niistä kertoo nilkkureista tai kansainvälisesti chelsea bootseista. Metsästyskausi on ollut päällä jo monen vuoden ajan ja se jatkuu edelleen. Olen kolunnut verkkokaupat läpikotaisin sata kertaa, käynyt kivijaloissa pyörimässä toimettomana ja sovittanut vähintään tuhatta eri paria. Läheltä on pitänyt, mutta kauppoja ei ole syntynyt.

Kohtalo puuttui peliin tietysti tässä vaiheessa vuotta, kun ostoslistalle ei todellakaan mahdu uutta nilkkuriparia. Ei edes siinä tapauksessa, että kengät ovat viime vuosien suosikkimerkiltäni, WANT Les Essentielsiltä. Vuonna 2006 perustetun luksusbrändin nimi päättyi aikaisemmin ranskan kielen sanoihin de la Vie ja ihan syystä, sillä merkin tuotteet ovat tärkeimpiä käyttötavaroita parhaimmillaan.

Want Les Essentiels on tunnettu laukuistaan, mutta valikoima on onneksi laajentunut vähitellen. Merkin kenkämallit eivät ole iskeneet vielä tähän asti liian kovasti, mutta Marshall-saappaan perään olen huokaillut ja kuolannut muidenkin edestä. Kenkäparissa on kaikki kunnossa: kauttaaltaan pikimusta pinta, kapeahko siluetti ja liukkaille keleille sopivat pohjaurat.

Tahtoisin kengät sovitukseen ja pian. Nilkkurimetsästyksen suurin ongelma ei ole ollut tähän saakka niinkään kalossien ulkonäkö, vaan mitoitus, sillä ohut kinttu vaatii kapean varren. Tarina saa luvan jatkua ja sillä välin esittelen teille toisen asian Want Les Essentielsiltä. Siitä lisää tuonnempana.

Want Les Essentiels: Marshall, 495 €

Never find what you’re looking for? I know what you’re talking about and that’s the reason why I wanted to share my story about chelsea boots. It might not make you feel any better but at least you know where to find the perfect pair of shoes. Just in case.  

Photo: Want Les Essentiels

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s