http://vimeo.com/78467431

Rakastan rannekelloja. Tiettyinä aikoina voisin sanoa jumaloivani niitä. Oli suhtautumiseni kelloihin mikä tahansa, voinemme olla yksimielisiä siitä, että kaunis aikarauta viimeistelee arkisemmankin asun.

Intohimostani huolimatta olen vaihdellut viime vuodet kahden mallin, Gantin kultaisen ja Nixonin pikumustan, välillä. Olen kuitenkin salametsästänyt jo pitkään hopeista, kauttaaltaan metallista tiukua ja nyt näyttää siltä, että tähtäin kohdistui oikeaan paikkaan.

Larsson & Jennings on vuonna 2012 perustettu kellomerkki, jonka juuret ulottuvat sekä Lontooseen että Tukholmaan. Kaksinapainen alkuperä onkin merkin suurin inspiraationlähde. Suunnittelijat pyrkivät yhdistämään brittiläisen estetiikan ruotsalaiseen, minimalistiseen designiin.

Brändi pursuaa laatua yli äyräidensä ilman turhan suuria hintalappuja. Kellot valmistetaan Sveitsissä ja niiden muotoilu on onnistunut ajattomassa otteessa, jota tukevat modernit yksityiskohdat. Oma suosikkini löytyy luonnollisesti Chain Metal -sarjasta. Mallin hopeinen versio on juuri sitä, mitä olen etsinyt: harvinaisen eleetön tapaus, joka osoittaa arvonsa läheltä ja kaukaa.
10547914_606921486087186_5374001877135692272_o

Larson & Jenningsin maailmanvalloitus käy rauhalliseen tahtiin. Erityisen onnellinen olen siitä, että berliiniläinen VooStore on valikoitunut merkin uudeksi jälleenmyyjäksi. Matkustan kaupunkiin ensi viikolla ja voi olla, että rannekello jää lepäämään ranteeseeni pysyvästi.

 
Parin vuoden takaisia kellohimoja löydät täältä.

Kuva täältä.

One thought on “ Larsson & Jennings ”

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s