Photo 14.7.2014 14.23.55

“Lukulistalla ovat olleet samaan aikaan Hemingway ja Kerouac ja olen miettinyt, pitäisikö jäädä vai lähteä.”

Löysin kohtalokkaalta kuulostavan lauseen vanhan älypuhelimeni muistiinpanoista. Olin ostanut juuri vieraan maan prepaid-liittymän paikallisesta ruokakaupasta ja odotin kuumeisesti yhteyksien aukeavan. Uusi ympäristö ja väsymys jyräsivät mielen matalaksi, mutta kysymys sai vihdoin vastauksensa.

Pitkään suunnitteilla ollut lähtö koitti vihdoin kuukausi sitten, kun matkasin laukkuineni reilun kahden tuhannen kilometrin päähän Helsingistä. Lentokone kaartoi Berliinistä kaupunkiin, jota vartioivat mäkinen maasto ja taajaan kumisevat kirkonkellot. Astuin lentokentältä helleaallon syliin ja päätin antaa Stuttgartille mahdollisuuden.

Lähtöön ei liity mitään sen dramaattisempaa kuin klassinen vaihto-opiskelujakso. Digitaalisen viestinnän opinnot Metropolia Ammattikorkeakoulussa vaihtuvat puolen vuoden ajaksi mobiilisovellusten ja johtamisen tutkimiseen. Opiskelun päänäyttämönä toimii Hochschule der Medien, jonka futuristinen rakennus lupaa syksylle mielenkiintoisia hetkiä.

Kuluneen kuukauden aikana on ehtiny tapahtua valtavasti. Meininki jatkuu kaikkien ennusteiden mukaan samanlaisena myös jatkossa, mutta tarinoita Stuttgartista tulee valumaan väliajalla myös blogiin.

Tauon aikana on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista: tuottamani Rosvot-musiikkiblogiportaali on ehdolla vuoden verkkomediaksi Musiikki & Media -gaalassa

One thought on “ Bis bald ”

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s