Photo 14.7.2014 21.41.17

Heinäkuun toinen maanantai oli kaikin puolin tunteellinen päivä. Olin päässyt sitkeän kesäflunssan jälkeen pitkästä aikaa kaupungille ja lasilliset vaihtuivat lopulta Helsingin parhaiden cocktailien kautta Eerikin Kulmaan, taksikyytiin ja mahtipontisiin sitaatteihin.

Lainaus tuntui seuraavana aamuna lähes yhtä suureelliselta kuin edeltävä ilta. Se on kuitenkin helppo antaa anteeksi, kun silmäilee Sam Smithin ajatusmaailmaa tarkemmin. Disclosuren Latch-hitin kautta tutuksi tulleesta artistista on nimittäin kasvamassa yksi tämän hetken aidoimmista ja rehellisimmistä laulajista.

Smithin lauluäänen kauneutta ei käy kiistäminen. Olinkin pitkään varma, että se on solistin ainoa valttikortti musiikkimarkkinoilla. Latchin ilmestymisen aikoihin YouTubeen ilmestyneissä videoissa ei ollut merkkejä mieleenpainuvasta persoonasta tai säkenöivästä karismasta. Ajattelin Smithin jäävän ikuiseksi vierailevaksi tähdeksi.

In the Lonely Hour -debyyttialbumin ilmestyttyä nielaisin sanani valtavalla vauhdilla. Levy tuntui siltä istumalta elämää suuremmalta kokemukselta ja kaiken hehkutuksen arvoiselta. Muutaman kuuntelukerran jälkeen ymmärsin, että kyseessä olikin maailmoja mullistavan kokoelman sijaan elämänmakuisempi teos kuin mitä olin pitkään aikaan äänitteen muodossa kokenut.

In The Lonely Hourissa on hyvin paljon samoja piirteitä kuin Sannin viime vuonna ilmestyneessä debyyttialbumissa. Siitä on tullut paikoin henkilökohtainen ja arkinenkin levy, joka luo iholle omat painaumansa. Smith on albumilla harvinaisen auki, eikä ylimääräistä pintaa ole. Läsnäolo jatkuu myös haastatteluissa, joista Flauntissa ollut lainaus on jäänyt aitoudessaan mieleen:

“I was not too much of a game guy; I normally just sat in my room and listened to female singers.”

Albumin suosikkihetkikseni ovat tähän mennessä kasvaneet vanhankantainen I’m Not The Only One, mahtipontinen Like I Can ja katkera Good Thing. En voi olla myöskään ylistämättä radioissa tiheään soivaa Stay With Me -kappaletta, jonka kauneudesta en tule pääsemään yli vielä tämän vuoden puolella.

In The Lonely Hourin koukku on vahvassa samaistumisen tunteessa. Faderin haastattelun lukemisen jälkeen en voinut tehdä enää muuta kuin heittää henkiset yläfemmat ja toivoa Smithille pitkää uraa:

“I want to grow down a bit over the next few years. It’s quite strange to say, but I feel like I’ve got quite an old head on my shoulders. I want to let go and have fun a bit more. But I want to be wise. I want to see the world. I want to be rich in all the foods I’ve tasted and all the places I’ve been and all the people I’ve kissed. I want to be rich in every single way.”

Lisää mainiota musiikkia löydät Rosvot-blogiportaalista.

Kuva kirjoittajan.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s