KanyeWest_x_APC

Maksukortit esille, sillä kohta niitä taas saa – nimittäin räpjumala Kanye Westin ranskalaiselle A.P.C.:lle suunnittelemia vaatteita. Yhteistyön tuloksena syntynyt ensimmäinen mallisto julkaistiin lähes vuosi sitten ja sen sisältämät perusvaatteet myivät loppuun päivässä.

Samanlaista kysyntää odotetaan myös parin tunnin päästä nettikauppoihin saapuvalle setille, joka päättää kahden muoti-ikonin välisen yhteistyön. Westin suunnittelema kokoelma on saanut tällä kertaa vaikutteita armeijasta ja sen avainkappaleisiin kuuluu niin turkiksella trimmattua parkatakkia kuin tähden Yeezus-kiertueella tiheästi sporttaamaa hiihtomaskia.

Pidän Westin visuaalisesta silmästä hyvinkin paljon ja A.P.C. kuuluu lempimerkkieni liigaan. En kuitenkaan aio olla vartomassa sitä hetkeä, kun vaatteet vapautuvat kuluttajamarkkinoille. Erinomaisista materiaaleista ja perinteikkäistä vaatekappaleista huolimatta mallistosta ei tunnu löytyvän mitään riittävän mielenkiintoista, vaikka niskasta löytyykin Kanyen nimi.

1405518577899_PARKA

1405518577902_AIRPORT

1405518577900_jeans

Loput malliston palat löydät täältä. Shoppailemaan pääset puolestaan kellon koittaessa esimerkiksi End Clothingiin ja Très Bieniin.

Jäitkö ilman? Voit purkaa pettymyksesi esimerkiksi vanhan blogin puolelta löytyvään kalenteriin.

Kuvat täältä ja täältä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s