stanleysons1

Sain omat laukkuasiani vihdoin kuntoon viime viikon päätteeksi. Palataan asiaan kuitenkin myöhemmin, sillä ajattelin maanantain kunniaksi vinkata teille laukuttomille eräästä huikeasta pikkuputiikista, Stanley & Sonsista.

Brooklyniin tukevoitunut perheyritys on aloittanut toimintansa jo kauan aikaa sitten. Chris Grodzkin nimeä kantava herrasmies päätti seurata isoisänsä perintöä ja perusti esiliinoihin sekä laukkuihin erikoistuneen Stanley & Sons Apron And Bag Co.:n uusiksi vuonna 2008.

stanleysons2

Stanley & Sons ei pelkästään käytä laadukkaita materiaaleja ja kaihda liukuhihnatyöskentelyä, vaan se valmistaa kaiken käsin kuunnellen asiakkaiden toiveita. Jokainen laukku ja essu tehdään tilauksesta eikä toista samanlaista kävele taatusti vastaan. Käyttöiästä ei luultavasti tarvitse edes mainita.

Stanley & Sonsin tuotteiden hintatasokin on mielestäni kohtuullinen, tosin omien varojeni ulottumattomissa. Pienestä kangaskassista joutuu pulittamaan 187 dollaria ja vähän päälle, mikäli siihen lisää vielä uutta hihnaa tai nahkaista taskua.

Tilauspyyntöjä voi jättää firman kotisivujen kautta. Valmiita laukkuja sekä essuja myy esimerkiksi Hickoree’s Hard Goods.

stanleysons3

Kuvat täältä ja täältä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s